Markunmäen ensimmäinen rakennus on rakennettu noin vuonna 1813, kerrotaan, että perheen vanhin poika, Iisakki, tuotiin muuripadassa noin vuonna 1816 Markunmäkeen, kun muutettiin. Tällöin mäellä oli uusi juuri rakennettu savutupa, joka oli tehty Iisakin syntymän (1813) aikoihin. Hirsikehikkoa oli pystyttämässä Kangasahaon talon miehiä, kirvesmies joka nurkalla ja tarpeellinen määrä apumiehiä. Mutta vaikka hirsikehikko oli pystyssä oli paljon työtä, piti sahata tai halkoa lattialankut, sisäkaton päälle saada eristyssammaleet, muurata savukiuas, asettaa paikoilleen ulko-ovi ja mahdollinen ikkuna, katolle pärekatto ja savulakeistorvi.
Havaintoja Markunmäen vanhasta valokuvasta, joka on ilmeisesti otettu 1930-luvulla, aikana kun talossa oli jo puhelin (sen tolppa näkyy verannan oikealla puolella) ja talossa oli radio (tämän kaksi pitkää antennisoiroa näkyvät talon edessä). Eteisen oikeanpuoleinen kehikko on savupirttiajalta. Ikkunat ovat ulkoseinällä lähempänä toisiaan ja kehikkoon on muurattu myöhemmin savupiippu eteisen puoleisen seinän viereen.
Eteisen vasemmanpuoleinen kehikko on jo alkujaan tehty uloslämpiväksi = savupiippu keskellä kehikkoa ja sitä jakavien väliseinien risteyksessä on joka huoneessa tulisija eli pönttöuuni. Ulkoseinän ikkunoiden välimatka on pitempi, joten vasemman puolen kehikon leveys on suurempi kuin oikeanpuoleisen. Kummankin kehikon syvyys on samat.
Lähde: Timo Lehmunen: Havaintoja savutupien rakenteista.
Hankasalmen Säkinmäki nro 8 Markunmäki
Talon ensimmäinen perhe: Antti Olavinpoika Lehmonen, syntynyt 1784, vaimo Anna-Kaisa Jääskeläinen, syntynyt 1792. Lapset: Isak syntynyt 1813, hän jatkoi talon isännyyttä. Matti s/k 1817. Eeva syntyi 1818, solmi avioliittoon Jääskeläisen kanssa. Jakob syntyi 1821, muuttaa Hanhitaipale. Kaapro syntyi 1824, muuttaa Hanhitaipale. Erik syntyi 1827, muuttaa Jyväskylän Oravasaaren Honkaniemi. Matti syntyi 1830, muuttaa Sauvamäki. Akseli syntyi 1833, muuttaa Hankavesi.
Lähde: Matti Kunelius sukututkimus / Timo Lehmunen. Eerikin jälkeläinen 5-sukupolvessa.
MUISTI INPANOJA MARKUNMÄESTÄ
Tila on erotettu Kangasahosta 1830 ja ostettu 1864. Se oli silloin maksanut 10 markkaa ja on ollut 10 vuoden maksuajalla. Sen jälkeen on raivattu nämä kaitapellot. Suo on saatu viljelykseen osaltaan 1911, pikkusuosta on saatu uudisraivauspalkkio 1918.
Tämän talon isännän (Eino Lehmonen) isän isän isä on tullut tänne pienenä kuulema muuripadassa kannettuna. Näin ollen tässä tilassa on viides polvi näitä samoja Lehmosia. Nykyinen isäntä Eino Lehmonen on ollut isäntänä vuodesta 1929 saakka.
Lähde: Antti Ylönen, maatalouden harjoittelukirja.
Markunmäen Antti
Antin isä, Iisakki, oli se muuripadassa Markunmäkeen kannettu uudisasukas. Iisakin isä oli myös Antti, Markunmäen ensimmäinen isäntä.